Sukututkimus

Sukututkimus päivä Joensuussa 25.1.2025

Lauantaina 25.1 viettiin Joensuun pääkirjaston Muikku-salissa Sukututkimuspäivää. Sen järjestäjinä toimivat suku- ja historiapalveluja Menneen jäljet yrityksen kautta tarjoava Ari Kolehmainen, Laakkosten ja Riissasten sukuseurojen sukututkijavastaava Anne Ratilainen, sekä sukutukija ja DNA-koordinaattori Juhani Räsänen Räsästen Sukuyhdistys ry:stä. Lisäksi asiantuntijoina kuultiin Pekka Kauppista Kansallisarkiston historiapalveluista, Juha Vuorelaa MyHeritagen palveluista ja Geni-kuraattori Petri Laasosta Suur-Ilomantsin sukututkimuksesta. Lisäksi Juhani Räsänen esitteli Pohjois-
Karjalan Sukututkijat ry:n toimintaa.


Ari Kolehmainen kertoi käynnissä olevista Savon ja Karjalan DNA-projekteista, missä Pohjois-Karjala liittyy Savon ryhmään. Pohjois-Karjalan DNA-projekti kytkeytyy myös kahteen väitöskirjatutkimukseen (Ari Kolehmainen ja Tiina Jäger). Hän toi esille Pohjois-Karjalan väestön vaihtuneen suurelta osin 1600-luvulla Stolbovan rauhan jälkeen, jonka
vuoksi Ilomantsin, Liperin ja Raja-Karjalan ortodoksisuvut antavat parhaan kurkistusikkunan seutujen vanhimpiin sukulinjoihin.

Hän totesi, että isälinjaiset Y-DNA-testit tarjoavat mahdollisuuden selvittää alueen asutushistoriaa ja sukujen syntyhistoriaa. Omassa sukuseurassamme on teetetty neljän sukuhaaran (Koskenkorva, Laikanlahti, Alanko ja Taipale 68) miehistä Y-DNA-testit. Nämä testit korotettiin BigY700 -testeiksi. Tulokset osoittavat kaikkien testattujen polveutuvan samasta esi-isästä mutta avoimeksi jäi, milloin tämä yhteinen esi-isä on elänyt. Huomattakoon, että pää haploryhmä E, johon näytteet kuuluvat on harvinainen Suomessa. Sukulehtemme numerossa 1/2022 on Riikka Piirosen artikkeli, mistä löytyy tarkempaa tietoa tehdyistä Y-DNA -tutkimuksista ja tuloksista.

DNA-tutkimuksia pyritään mahdollisuuksin mukaan jatkamaan. Rahoitus ei niihin tällä hetkellä riitä mutta jos sukuseura saisi suunnitellun pienen jäsenmaksukorotuksen lisäksi tähän tutkimukseen tarkoitettuja lahjoituksia, niin voitaisiin edetä. Lahjoituksia on sukuseuralle tullut aiempaan kirjahankkeeseen muttei yhtään tätä DNA-testausta varten. Erja Karvisen mukaan tutkittavia tulisi saada lisää ainakin Laikanlahden, Rääkkylän ja Tohmajärven suorista isälinjoista. Tämä auttaisi nykyisten sukuhaarojen edelleen yhdistämistä.

Kontkasten sukuseuraa oli pyydetty tilaisuuteen mukaan. Kaisa Kontkanen ja Aino Rahunen edustivat sukua esitellen sukutauluja isosta sukukirjasta ja punaisesta sukutaulukirjasta. Katseltavina oli pöydällä myös sukulehtiä ja matkakirjoja. Melkoinen kuhina kävikin pöytämme ympärillä, sillä monet paikalla olleet sukututkijat selailivat sukukirjaa ja löysivätkin yhteyksiä omiin sukuihinsa.

Sukututkimus ja mahdollisuus omakustanteiseen DNA-testaukseen veti yleisöä niin, etteivät kaikki mahtuneet saliin edes seisomapaikoille. Esitykset koskettivat sukututkimusta eri näkökulmista ja olivat mielenkiintoisia. Toivottavasti saamme jatkoa tähän tapahtumaan ja kuultuja tietoja myös kirjallisena.


Kaisa Kontkanen ja Aino Rahunen


Sukututkimuksesta

Sukututkimuksen DNA-testit ovat yleistyneet viime vuosina. Autosomaalitestit eli ns. serkkutestit ovat jokaisen DNA-testeistä kiinnostuneen perusvalinta. Suurimmilla testifirmoilla (MyHeritage, Family Finder / FTDNA, 23andMe ja Ancestry DNA) on laajimmat tietokannat testatuista henkilöistä, joiden DNA-tuloksia vertailemalla voidaan löytää sukulaisia, DNA-osumia. Testituloksista tutkitaan, kuinka paljon on yhteistä perimää kahdella testatulla henkilöllä keskenään.

Mitä enemmän on yhteisiä DNA-jaksoja, sitä läheisemmästä sukulaisuussuhteesta on kyse. DNA osoittaa sukulaisuuden, minkä jälkeen sukulaisuussuhde etsitään asiakirjoista, yleisimmin kirkonkirjoista.´Sukuseuroissa yleisimmin käytettävä testi on kuitenkin isälinjan testi, jossa tutkitaan Y-kromosomin DNA:ssa tapahtuneita mutaatioita. Poikalapsen sukukromosomit ovat XY, joista hän on saanut syntyessään X-kromosomin äidiltään ja Y-kromosomin isältään. Isä on puolestaan saanut tämän Y-kromosomin omalta isältään ja tämä taas omalta isältään. Näin Y-kromosomin DNA:ta ja siinä tapahtuneita mutaatioita tutkimalla voidaan selvittää isälinjan vaiheita aina ihmiskunnan ”aamuhämärään” saakka.



Laajimmassa BigY700 -testissä tutkitaan vähintään 700 markkeria, so. DNA-jaksojen toistokerroissa tapahtuneita muutoksia, markkerimutaatioita, ja 400 000 snippiä, so. yksittäisen emäksen muutoksia eli pistemutaatioita. Tutkimuksen kannalta merkittäviä ovat pistemutaatiot, joille on määritelty aika-arvio, milloin mutaatio on tapahtunut, ja toisaalta mm. hautalöydöistä saatujen DNA-tulosten perusteella voidaan pistemutaatiot sijoittaa maantieteellisesti kartalle. Aika-arvioita ja paikkamerkintöjä hyväksi käyttäen saamme karkeasti selvitettyä esi-isien kymmenien tuhansien vuosien aikana tapahtuneen vaellusreitin. Kontkasten suvun alkuvaiheet Lienee silloin ollut Kustaa ensimmäinen, aloitti meillä Vaasan suvun, kaudella 1523-1654.


Kuka oli tuo kulkija Idän mailta, tuo
mies aikain takaa.
Lähti veljet kulkemahan, kohti länttä
idän mailta,
Sungunniemestä Äänisen, Vienan mailta
vierahilta.
Veljet samosi saloja, kulki korvet, kairat
ja suot,
suuntana länsi, mailma uusi.
Päätyivät suvisrannalle, ei suinkaan
sukkuloimaan,
vaan elonpaikkaa etsimässä, lapsille
laitumiaan.
Ottivat sitten akat aikanansa, näiltä
mailta vierahilta.
(Ote Martti Mutasen runosta)




Perimätiedon mukaan lähti 1500-luvun lopulla kaksi Kontkas-veljestä Äänisen Sungunniemestä Outokummun Suvisrantaan. Vaikka sukua on hyvin tutkittu, ei näistä veljeksistä tiedetä
enempää, eikä kaikkia Kontkasen suvun sukuhaarojen tarkkaa polveutumista voida esittää suvun kantaisästä. Suvulle on luotu virtuaalinen kantaisä Mihail, johon nähden eri sukuhaarojen
polveutumista pyritään selvittämään DNA-testien avulla. Y-DNA-testit vahvistavat tehtyä sukututkimusta. Neljästä Kontkasen suvun miehestä on teetetty Y-DNA-testit. Testatut henkilöt ovat Koskenkorvan, Laikanlahden, Alangon ja Taipale 68:n sukuhaaroista. Kaikille neljälle henkilölle aikaisemmin teetettyjen Y-DNA67-testien tuloksena oli E-M35, josta E on päähaploryhmä
ja M35 arvio tuloksesta löytyvästä viimeisimmästä pistemutaatiosta, terminaalisnipistä. Tulos osoitti kaikkien testattujen polveutuvan samasta esi-isästä, mutta avoimeksi jää, milloin tämä yhteinen esi-isä on elänyt. Terminaalisnipin M35 arvioitu muodostumisajankohta on noin 34 000 vuotta sitten Koillis-Afrikassa. Näistä 67 markkerin teisteistä saatoimme vielä arvella löytyvän M35:n jälkeen myöhemmin, noin 2400 vuota sitten tapahtuneen pistemutaation SK151. Reitin arvellaan kulkeneen Balkanin kautta Keski-Eurooppaan. Huomioitavaa on kuitenkin, että edellä mainitut pistemutaatiot ovat arvioita ja aikaarviot epätarkkoja. Testien korotukset BigY700 -testiksi Aikaisemmin teetettyihin, Kontkasen sukuhaaroja tutkivat Y-DNA-testit korotettiin BigY700 -testeiksi ja niiden tulokset valmistuivat alkuvuodesta

  1. Testit vahvistivat aikaisemmat arviot
    markkeritestien tuloksista ja lisäksi
    tuloksista löytyi uudet pistemutaatiot
    FTA17333 ja tämän rinnakkaismutaatio
    FTA17366. Näin Kontkaset saivat
    haplopuuhun oman haaransa, jonka
    edustajana voidaan tässä vaiheessa
    katsoa olevan aikaisemmin mainittu
    virtuaalinen kantaisä Mihail.
    BigY700-testien tuloksina löydettyjen
    pistemutaatioiden, snippien lisäksi
    testituloksissa oli myös niin kutsuttuja
    privaattivariantteja (Private Variants).
    Nämä ovat pistemutaatioita, joille ei ole
    vielä määritelty paikkaa haplopuussa.
    Kun samaa tulosta omaavia testattuja
    henkilöitä löytyy lisää ja näille privaattivarianteille
    saadaan arvio muodostumisajankohdasta,
    ts. saadaan sijoitettua
    paikka haplopuuhun, tulevat ne todennäköisesti
    tarkentamaan Kontkastenkin
    Y-DNA-tuloksia. Privaattivariantteja
    löytyi Kontkasten sukuhaaroista
    seuraavasti: Alanko 1 kpl, Laikanlahti 5
    kpl, Taipale 68 3 kpl ja Koskenkorva 3
    kpl. Aikamäärityksen saatuaan privaattivarianteista
    voimme saada aikanaan
    uutta tietoa, esimerkiksi siitä, milloin
    Kontkasten isälinjat ovat haarautuneet.
    Riikka Piironen

Kontkasen sukuun kuuluvat seuraavat sukuhaarat:
Iivana Mihailanpoika Nahgrieff (s. ~1580) Koskenkorva-sukuhaara
Ivan (Kontkanen) (s. ~1600) Taipale 3 -sukuhaara
Petr (Pekka) Kontkanen (s. 1740 Taipale) Laikanlahti-sukuhaara
Gavril (Gabriel, Gauro) Kontkanen (s. 1757 Taipale) Alanko-sukuhaara
Gavril (Gabriel, Gauro) Kontkanen. (s. 1790 Taipale) Taipale 68 -sukuhaara
Georg (Jyri, Jyrki? Jakov) Kontkanen (s. 1770) Tohmajärvi-sukuhaara
Gavril (Gabriel, Gauro) Kontkanen (s. 1777) Rääkkylä-sukuhaara
Ivan Kontkanen (s. ~1810) Taipale?
Vasil Kontkanen (s. ~1800) Joensuu?